Koulutuksen aloituspaikkojen määrä pidettävä terveellä tasolla; yksittäisissä ammattiryhmissä jopa lisäystarpeita

Viime vuosien hyvässä markkinatilanteessa jopa 70 % kiinteistö- ja rakentamisalan yrityksistä on kokenut rekrytointivaikeuksia. Syksyllä 2008 tapahtunut suhdanteiden heikentyminen ei saa vaikuttaa toimialan koulutusmääriin leikkaavasti, sillä henkilöstön laajamittainen eläköityminen ja toimialan muutos kohti yhä laajempia palvelukokonaisuuksia turvaavat työllisyyden opiskelijoille, jotka nyt aloittaessaan valmistuvat vasta pitkälti 2010-luvulla, totesi Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin kehitysjohtaja Teemu Vehmaskoski julkistaessaan barometrin KIRA-foorumissa 21.10.2008 Finlandia-taloalla.

Toimialan suurista ajureista - ilmastonmuutos, energiatehokkuus ja korjausrakentaminen - lähtevä uusi osaaminen tulee merkittävästi vaikuttamaan niin Suomen kykyyn saavuttaa ilmastopoliittiset sitoumuksensa, yhdyskuntien tiiveyteen ja toimivuuteen kuin yksittäisen kotitalouden asumiskustannuksiin. Muutosten toimeenpano tulee tarjoamaan tehtäviä erittäin monipuolisesti niin sektorin koulutuksen saaneille kuin muilta aloilta sille siirtyville.

Vehmaskoski korosti, että rakentamisen yksittäisissä ammattiryhmissä on lisäksi akuutteja osaajatarpeita, merkittävimpänä rakennusmestarit joiden koulutus oli keskeytyksissä vuosina 2000-2007. Mestareita eläköityy seuraavalla viiden vuoden jaksolla noin 3800 mutta heitä alkaa valmistua vasta vaiheittain alkaen vuodesta 2010. Rakennusmestareiden aloituspaikkoja tulisikin nopeasti kasvattaa kaikkiaan noin 500:aan, joista infrapuolelle 100. Muita yksittäisiä alueita, joilla koulutusmääriä tulisi nostaa, ovat mm. LVI-tekniikan diplomi-insinöörit ja arkkitehdit.

Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä korostuu laadukkaan jatko-, täydennys- ja muuntokoulutuksen merkitys. On sekä työnantajan että työntekijän itsensä etu huolehtia osaamisen järjestelmällisestä kehittämisestä. Työntekijä osaakin jo edellyttää työnantajalta henkilöstön koulutusstrategiaa, joka on edelleen tuotteistettu ja vaiheistettu eri työntekijäryhmille. Kiinteistö- ja rakentamisalan tulee panostaa tämänkaltaisten järjestelmien kehittämiseen kilpaillessaan osaavasta ja kehityshakuisesta henkilöstöstä muiden toimialojen ja maiden kanssa.

Kiinteistö- ja rakentamisalan työllisyystilanne oli vuoden 2007 tilastotietojen valossa erittäin hyvä, noin 279 000 henkilöä. Heistä 174 000 henkilöä työskenteli rakentamisalalla ja 105 000 kiinteistöpalveluissa. Toimialan työttömien osuus oli vuodenvaihteessa alimpana sitten vuoden 1990.

Rakentamisalan oppilaitosten aloituspaikkamääriä on kaikilla koulutustasoilla kasvatettu 1990-luvun puolivälin aallonpohjastaan noin 50 %. Tämä on alkanut vaiheittain vaikuttaa myös valmistuvien määrään. Kaikki koulutustasot huomioiden toimialalle valmistuu lähivuosina noin 3600 koulutettua työntekijää vuosittain. Kokonaisuutena koulutuksen noin 5500 aloituspaikkaa vastaavat eläköityvien määrää kohtuullisen hyvin, mutta aloituspaikkojen volyymi ei sisällä joustoa yritysten kansainvälistymiselle tai yritystoiminnan laajentamiselle ja toisaalta keskeyttäneiden osuus on suuri.

Nyt julkaistu Kiinteistö ja rakentaminsalan koulutus- ja osaamisbarometri on laajempi kuin koskaan aiemmin. Laatimistyöhön osallistuvat KIRA-foorumin kaikki osapuolet sekä henkilöjärjestöjä, kaikkiaan 16 eri järjestöä.

****

Lisätietoja aiheesta antavat:

  • Kehitysjohtaja Teemu Vehmaskoski, RIL, 0503526878
  • Toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, RT, 0405065021
  • Toimitusjohtaja Jani Saarinen, RAKLI, 0400625670
  • Toimitusjohtaja Ilkka Salo, LVI-talotekniikkateollisuus ry, 0408479907
  • Toimitusjohtaja Kimmo Sandberg, RIA ry, 0400411332
  • Toimitusjohtaja Ahti Junttila, RKL, 0407726866
  • Koulutusvastaava Pia Selroos, SAFA, 0958444204

Raportti sähköisenä: www.ril.fi/osaamisbarometri

Julkaistu: 22.10.2008

Takaisin