Kiinteistö- ja rakentamisalan toimialamurros 2025,
KIRA 2025

Kymmenen vuoden takainen kiinteistö- ja rakennusalan yhteinen Visio 2010 - Hyvän elämän puitteet -hanke loi alalle yhteiset kehittämisen suuntaviivat. Sen jatkoksi Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi on käynnistänyt Kiinteistö- ja rakentamisalan toimialamurros 2025 (KIRA 2025) -hankkeen alan jatkuvan uudistumisen ja kehittämisen tueksi.

KIRA 2025 -hankkeessa on tavoitteena tunnistaa toimialalta ja sen rajapinnoilta sellaisia uusia rakenteita, toimintatapoja ja kehittämiskohteita, joita alan uudistuminen edellyttää. Niiden perusteella muodostetaan kiinteistö- ja rakentamisalan yhteiset tavoitteet keskeisille teemoille, joissa ala haluaa saada aikaan selkeän muutoksen nykytoimintaan verrattuna. Lisäksi määritellään muutokseen tarvittavat toimenpidepolut.

KIRA 2025 -hankkeen toteutus koostuu työpajoista ja asiantuntijatyöstä. Syksyn 2010 aikana määriteltiin tavoiteltavat murroskohteet ja alkuvuodesta 2011 toteutettiin työpajasarja, jossa kiinteistö- ja rakentamisalan vaikuttajat jatkoivat tavoitteiden syventämistä sekä määrittelivät muutoksen eväät.

Lisätietoja:

johtaja Jukka Pekkanen, Rakennusteollisuus RT ry,
jukka.pekkanen ( at ) rakennusteollisuus.fi, puh. 050 527 6966